Ohjeet laboratoriokokeisiin

Lääkärit ja terveydenhoitajat antavat lähes 99%:sti väärää tietoa liittyen laboratoriokokeisiin.
Ainoa ohje jonka saat on että thyroxinia ei saa ottaa ennen näytteenottoa ja suuriosa labroista suosittelee että kokeet otetaan ennen klo 10:ntä. Tähänkin löytyy poikkeuksia,jotkut hoitajat ovat jopa ohjeistaneet että ennen klo 12:sta riittää.

Tästä syystä tälle sivulle on kasattu perusohjeet laboratoriokokeita varten, näillä ohjeilla varmistut että tulos on edes lähestulkoon oikein.

 

  • Mene laboratorioon mahdollisimman pian heräämisen jälkeen, mitä aikaisemmin sitä parempi. TSH laskee hereillä ollessa ja päivän kuluessa.
  • Pyri välttämään stressiä ja nukkumaan hyvät yöunet parina yönä ennen kokeita.
  • Vältä alkoholia ainakin muutama päivä ennen kokeita, alkoholi tukkii T3-reseptorit.
  • Ennen kokeita: Älä juo kahvia, älä syö aamupalaa äläkä käytä nikotiinituotteita. Mene tyhjällä vatsalla kokeisiin. (Etenkin kofeiini ja nikotiini voivat vaikuttaa kilpirauhasarvoihin)
  • Kilpirauhasarvojen testaamisen takaraja on klo 10 aamulla. Huomioi kuitenkin ensimmäinen kohta, mikäli heräät jo klo 7 ja menet kokeisiin klo 10, on arvosi jo muuttuneet hereillä ollessa.

 
 
Ohjeet potilaan esivalmisteluun, pätevät yleisesti laboratoriokokeisiin.
 
 

Tämän sivun ohjeet (ei päde esivalmistelu ohjeisiin) on tehty vajaatoimintaisten kokemuksien ja tietojen perusteella.


91 Responses to Ohjeet laboratoriokokeisiin

  • Mulla on tiistaina labra-aika, vajaatoimintaa epäillään. Mitä luulette, kannattaako siirtää, kun olen vahvalla antibioottikuurilla (Ketek) ja tiistaina on kuurin viimeinen päivä? Voiko vaikuttaa tulokseen?

  • Oletko jo käynyt lukemassa asiantuntevan artikkelin luontaisnetistä?
    http://www.-luontaisnetti.fi (Terveydenhoito: aikuiset
    artikkeli: KÄRSITKÖ TIETÄMÄTTÄSI LISÄMUNUAISUUPUMUKSESTA? )
    Artikkeli löytyy myös googlen haulla Lisämunuaisen uupumus, kolmantena hakutuloksista.
    Siinä ei puhuttu tästä Triptylin vaikutuksesta, mutta kylläkin lisämunuaisuupumuksen vaikutuksesta sikiöön. Sivuilla muutakin luotettaavaa ja pätevää tietoa terveysasioihin liittyen.

  • “Kilpirauhasarvojen testaamisen takaraja on klo 10 aamulla. Huomioi kuitenkin ensimmäinen kohta, mikäli heräät jo klo 7 ja menet kokeisiin klo 10, on arvosi jo muuttuneet hereillä ollessa.”
    luin tuollaisen tekstin…
    Heräsin jo 6:30 ja testeihin pääsin about 9:45!
    Kun sain ajan julkisella puolella, kukaan ei kertonut, vaikka oli nimenomaan kilpirauhasen tutkimuksesta, että arvo on ehkä muuttunut hereilläoloaikana. Voi ihme sentään! Ei ne hoitsut taida tietää mitään siellä arvauskeskuksessa. En tietenkään mitään syönyt enkä juonut sitä lasillista vettäkään, joka oli sallittua ennen kokeita.
    On hyvä, että olen saanut nyt ajan yksityiseltä puolelta ja endolta. Varmaan se laittaa mut uusiin kokeisiin..

  • Nuo aikarajat minuakin mietityttää. Kävin ensimmäisen kerran verikokeissa puolen päivän aikaan, jolloin kyllä olin ollut 12 tuntia syömättä. TSH oli silloin 5,0 (siis noin kaksi kuukautta sitten). Nyt kävin uudestaan suoraan lääkärin jälkeen, ja kello huiskenteli yli kymmenessä. Lääkäri myös sanoi ettei kilpirauhaskokeisiin vaikuta syömiset. Olin siis tosiaan aamulla vetänyt aamupalan naamaan, ryntäillyt asioilla yli tunnin ennen lekuriin menoa, ja sitten vasta labroihin. Puhumattakaan siitä, että nikotiinikääryleitäkin oli mennyt jo useita. Äh.

  • Englannissa ottavat TSH:n (muuta ei katsotakaan ellei se heitä todella reilusti) mihin aikaan vaan, saa syödä, ja tyroksiininkin saa ottaa ennen kokeisiin menoa. Olen tehnyt niin kuin Suomessa käsketään (aamulla ennen lääkettä – ja jättänyt myös syömättä vaikkei sitä terveyskeskuksessa kysytäkään, jotta saan lääkkeen tyhjään mahaan kokeen jälkeen). Tiedä näistä sitten.

  • Moi! Paljonko teillä on maksanu kilpirauhasverikokeet yksityisellä? Mehiläisessä maksoi Kela-korvausten jälkeenkin yhteensä jotain 150€ (sis. TSH, T4-v, T3-v, TPOAb, TyglAb). Tiedän, että on suhteellista mikä hinta ketäkin kirpasee ja että terveydenhuollosta kannattaa maksaa, mutta mietin vaan pitääkö siellä jatkossa ravata kauheen montaa kertaa vuodessa…? Köyhä opiskelija kun olen =(

    • Minulle on riittänyt kerran vuodessa, vaikka T4V on alakantissa. Käyn myös Mehiläisessä, joten samat hinnat.

      Oletko kysynyt opiskelijaterveydenhuollosta samoja kokeita? Nuo kaikki tehdään ainakin lähes kaikissa julkisen sektorin laboratorioissakin, joten yksityistä laboratoriota ei välttämättä tarvita, jos opiskelijaterveydenhuolto suostuu. Vain RT3 vaatii MDD:n postituskuoren Amerikkaan. Ota yksityisen laboratoriotulokset mukaan kouluterveydenhuoltoon ja pyydä lähete niiden perusteella.

    • terveystalossa 213 e kokonaisverenkuva ja oli siinä myös virtsanäyte tutkimus.

  • Hei!
    Minulla rytmi ihan sekaisin…käytännössä valvon pitkään ja nukun yli puolenpäivän. Otan kilpirauhaslääkkeen kun herään. Onko se väärin. Pitäisikö ottaa aina aamusta tiettyyn aikaan? Otan myös masennuslääkkeen yhtäaikaa. Nyt kokeilen ottaa erikseen. Millä muilla lääkkeillä on vaikutusta Thyroxiin imeytymiseen. Juu ei ainakaan Mehiläisen ohjeissa puhuta syömättömyydestä mitään. Näyte otetaan klo 12 mennessä ilman lääkettä. Miten yötyöläisen kilpirauhaset toimii…? Milloin otetaan lääke ja milloin labraan?

  • Mites noiden kokeiden kanssa, mihin aikaan sinne labraan kannattaa mennä kun unirytmini on työvuorojen takia aivan nurin kurin? Menen nukkunumaan 4-5 aikaan yöllä ja herään 13-15 päivällä. Töiden takia en voi siis edes tilapäisesti muuttaa niitä ns normaaleiksi, että voisin hoitaa nuo kokeet normaaliin aikaan tai että olisin ainakaan nukkunut kunnon yöunia parina yönä ennen, jos aamulla sinne pitää mennä. Lisäksi itse otan thyroxinin vasta illalla klo23 aikaan, juurinkin johtuen epäsäännöllisistä töistä ja vuorokausirytmeistä.

    • no periaatteessa sun pitäis käydä labrassa siihen aikaan ku otat lääkkeen koska silloin sulla on alin pitoisuus 😀
      mut mut..mä jättäsin lääkkeen ottamatta sillon 23 ja menisin sinne labraan töiden jälkeen heti klo 7- 7.30..eipä siinä oikein muita vaihtoehtoja ole.

  • Hei! Minun pitäisi käydä otattamassa kilpparilabroja, lähete odottaa labrassa, mutta ongelma on että kun pitäisi nukkua hyvin 9h ainakin niin yhtäkkiä ei vaan onnistu.. Herään keskellä yätä enkä heti saa unta, useimmiten vessaankin pitää nousta.
    Mahtaakohan joku unilääke auttaa asiaa vai pilaako kokeiden tulokset?

    • jos pitäisi saada katkeamattomat yöunet niin mä en kävis labrassa ikinä, 3 pientä lasta pitää huolen että ikinä ei nukuta yötä putkeen.

  • tajuatteko että te ette kärsi mistään kilpirauhasen vajaatoiminnasta vaan häiriöityneestä unirytmistä. joka toinen kyselee “haittaako kun herään kello 13oo?”…

    juuri sen takia olette niin väsyneitä pitkin päivää.

    • 😀
      Haha, tästä on kyllä melkein pakko tykätä 😉

      Mutta nämäkään ei oo toisiaan poissulkevia juttuja, vajaatoiminta voi sotkea aika lahjakkaasti unirytmit mutta kokemuksesta tiedän että se on kyllä korjattavissa.

    • Minulla on ollut yli 15 vuotta väsymystä ja uupumusta, joka tuli lähes yhtäkkiä vuonna 1996 joulun aikoihin. Menin lääkäriin yksityiselle lääkärille, kun oli itsetuho-ajatuksia. Sain masennuslääkkeitä vaivaan. Silloin 1997 en saanut unta, vaikka valvoin monta päivää putkeen. Olin tuolloin töissä, siis vuonna 1996. 1997 sain heti 3 kuukautta sairaslomaa ja sen jälkeen erosin töistäni. Olin sen jälkeen julkisella puolella hoidossa ensin akuuttipsykiatrian puolella ja sen jälkeen kerran kuukaudessa mielenterveyshoitajan puheilla.

      Yritin vaihtaa alaa, mutta ei tullut oikein mitään aikaiseksi. Vuonna 2001 kävin yhden vuoden tietotekniikan kurssin ja suoritin sen hyvin. Hain tuolta alalta töitä, mutten päässyt, kun töihinottajat ajattelivat, etten kestä stressiä.

      Olin perus työttömyyskorvauksella ja vuonna 2002 minuun otettiin yhteyttä julkiselta terveydenhoitopuolelta ja ihmeteltiin, kun en ole töissä.

      Menin sellaiseen avopuolen psykiatriseen hoitoon ja olin siellä yli 3 vuotta.
      Minua hoiti lääkäri, joka piti myös yksityistä vastaanottoa Helsingissä.
      Tämä lääkäri käski minua menemään opiskelemaan tietotekniikan insinööriksi, koska olin
      jo ennestään toisen alan insinööri. No pystyin käymään pari kuukautta koulussa iltaisin, mutta jouduin lopettamaan sen, kun ei rahat riittänyt bensaan koulumatkoihin.
      Sain tuolloin 2000 mk vastaavan euromäärän.

      Sitten minulle haettiin työkyvyttömyyseläke saman lääkärin toimesta.
      Minulla todettiin masennuksen lisäksi vaikea persoonallisuushäiriö eli skitsofrenia.
      Olin myös 1,5 kuukautta suljetulla osastolla psykiatrisessa sairaalassa, kun en saanut nukuttua ollenkaan. Sain sairaalassa tähän lääkkeen ja sain nukuttua paremmin.

      Sen jälkeen minua on hoitanut eri lääkäri aikuispsykiatrian poliklinikalla.
      Hän huomasi noin 3 vuotta sitten verikokeiden perusteella, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja määräsi siihen Thyroxinia yhden 0,1 mg tabletin.

      Piristyin sen jälkeen joksikin aikaa, mutta silti on päivisin ollut väsymystä ja olen nukkunut pahimmillaan 12-14 tuntia. Viime syksynä sama lääkäri huomasi tapaamisessa veriarvoja tutkiessaan, että arvot olivat tippuneet ja määräsi minua ottamaan Thyroxinia 1,5 tablettia.

      Elokuussa voinkin noin pari kuukautta paremmin ja sain tehtyä rästihommia kotona, mutta
      talvella väsymys palasi. Tammikuussa oli tapaaminen lääkärin kanssa.
      Sanoin että miten T3 arvo olisi, koska minulta oli mitattu julkisella puolella vain TSH ja T4 arvot. Olin lukenut yhdestä lehdestä jutun naisesta, jolla oli ollut liki 20 vuotta väsymystä ja uupumusta ja hän oli myös saanut hoidoksi masennus- ja skitsofrenialääkkeitä.
      Hän oli tutkinut nettiä ja saanut lisätietoa kilpirauhasen vajaatoiminnasta.
      Hän oli mennyt rT3 mittaukseen ja saanut sellaisen lääkärin, joka oli määrännyt erityisluvalla saatavaa lääkettä.

      Tämä nainen oli piristynyt ja elämä oli alkanut “uudestaan”.

      Minä kun sanoin omalle lääkärille julkispuolella, että miten olisi, jos T3 arvo mitattaisiin, hän naurahti ja sanoi ettei sillä ole mitään eroa. Sanoi, että on ” kuin saisi samaa bensaa auton moottoriin”, koska olen kiinnostunut autoista harrastusmielessä.

      Nyt on mennyt tammi- helmikuun jälkeen samalla lailla, eli valvon yön neljään viiteen saakka radiota kuunnellen ja menen vasta klo 4 tai 5 nukkumaan.
      Olen huomannut ettei Thyroxinista ole minulle juurikaan apua.

      Aion mennä yksityiselle erikoislääkärille, vaikka eläkkeeni on vain noin 700 euroa kuussa.
      Ei tästäkään mitään tule, että makaan koko loppuikäni. Olen nyt 43 vuotias.

      Kyllähän minulla on päivärytmi sekaisin, mutten pysty millään nousemaan ennenkuin olen nukkunut yli 10 tuntia. Uskoisin, että saan päivärytmini kuntoon, kunhan vain saan kunnon lääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan.

      Olen myös pettynyt julkiseen terveydenhoitoon. Luulen, että minulla on ollut kilpirauhastulehdus noin 30 vuotta sitten, josta johtuu kilpirauhasen vajaatoiminta.

      • Hei.

        Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä nykyinen vointisi on.

        Hienoa että olet löytänyt vastauksen sairastumiseesi. Kilpirauhasen tulehtuminen ja kilpparin hidas hiipuminen on kansantauti, jonka koululääketiede kieltää, ja vallankin silloin, jos synteettinen kilpirauhaslääkitys ei toimi. Pistää miettimään, mikä tämän hallinnon tarkoitus ja tavoite on, joka estää kansalaista saamasta oikeaa hoitoa sairauteensa.

        http://homepakolaiset.fi/terveyshaitat.html – tässä lisäpohdittavaa.

    • Kyseinen henkilö, joka sanoi heräävänsä klo 13 tekee vuorotyötä ja pääsee useimmiten nukkumaan vasta klo 4-5.

  • Mulla oli labra-aika varattuna klo 10.46 ja kokeet otettiin aika tasan yhdeltätoista. Oli herännyt siinä kasin jälkeen. Arvoksi tuli 1.2, kannattaisiko käydä uudemman kerran ja koittaa saada aika aamuksi, vai onko toi nyt sit et ei mulla mitään oo? Oireita on kuitenkin niin paljon…

  • mitäs jos aika oli 11.30 . heräsin klo 11 en syönyt enkä juonut mitään ja pyöräilin suoraan testiin.
    Yksityislääkäri aika siis ja siellä sanottiin juuri tuo että kilpirauhas testit otetaan aamulla ennen kello 12.
    Aijemmin on aina sanottu että pitää olla syömättä ja juomatta ennen labroja (niin sanottu paastoarvo) mutta täällä ei tarttennut. olisin saanut syödä ja juoda enne testiä.

  • Hei!
    Olen täysin vakuuttunut että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Sainkin työterveydestä lähetteen labraan ja tulokset TSH 2,44 (0,5-3,6) ja T4V 12 (9-19). Työterveyslääkärin mukaan nämä arvot ovat todella hyvät, juuri keskellä, eli ideaalit. Minua kuitenkin epäilyttää. Lisäksi pyöräilin aamulla labraan, sekään ei varmaan ollut aivan hyvä idea?

    Olen kuitenkin 23-vuotias työssä käyvä nainen, ja lukemani mukaan TSH:n pitäisi olla viitearvojen alakolmanneksessa minun ikäisellä (0,5-1,5) ja T4V:n yläkolmanneksessa (16-19). Pitäisikö minun vielä hakea asiasta toista mielipidettä? Epätoivo alkaa iskeä kun kauheat väsymys- ja uupumisoireet päällä ja päänahka on ihan sietämätön, lisäksi näön sumeutta, palelua, painon nousua ym.

    Mitä mieltä olette?

    • Hei.

      Luota itseesi ja kuuntele kehoasi. Arvot voivat olla tänään toista ja huomenna toista. Kääny funktionaalisen lääketieteen puoleen ja pyydä vaihtoehtoista kilpirauhaslääkitystä. Samalla saat ruokavalio- ja lisäravinneohjeet. Olet liian nuori näivettymään pystyyn ja totuus on se, että kilpirauhasen hiipuminen aiheuttaa oravanpyöräilmiön: enenevässä määrin sairauksia ja vaikeuksia ja olet lopulta tilassa, jossa “Pena” tuolla aikaisemmin kirjoitti. Ensiavuksi suosittelen googlettamaan autoimmuunipaleo-dieetin ja noudattamaan sitä.

      Ihmisen vastustuskyky on saavuttanut kattonsa, siitä tässä on kyse. Heikkolaatuinen ravinto, ympäristömyrkyt ja antibioottien yhteisvaikutus näkyy kilpirauhasen toiminnassa – ja se on ihmisen sähköpääjakelukeskus. Tyroksiinilääkitys auttaa joitakin, mutta useimmilta se poistaa oireet hetkeksi mutta itse sairaus jää.

      Kilpirauhasongelmat nivoutuvat voimakkaasti ympäristömyrkkyihin, joihin myös kosteusvauriohometoksiinit luetaan. Siksi olisi syytä tutkailla lähipiirin oireita ja sairauksia ja lähestyä ongelmaa asumis- ja työympäristönäkökohdasta ja unohtaa hetkeksi koululääketieteen geneettinen alttius/perimä-teoria.

      “Kosteusvauriot kytkeytyvät isoihin taloudellisiin seikkoihin. On hyvä pohtia, milloin kenenkin vaakakupissa painavat taloudelliset edut ja milloin taas puhtaasti inhimilliset arvot.”

      Tällä hetkellä tiedetään, että kosteusvaurioaltisteet vaikuttavat ainakin
      – lamaamalla/ylitehostamalla immuunijärjestelmää ja aiheuttaen autoimmunisaatiota (immuunijärjestelmän kääntymistä elimistön omia soluja vastaan)
      – erilaisilla tulehdusmekanismeilla
      – jotkut kosteusvaurioaltisteet ovat myrkyllisiä hermokudokselle, hedelmällisyydelle sekä genotoksisia (solumyrkkyjä).

      Tiedot ovat WHO:n raportista vuodelta 2009. Sama raportti toteaa, että lisää tutkimusta tarvitaan.

      http://homepakolaiset.fi/terveyshaitat.html

    • Vajaa toimintaa voi olla vaikka arvot olisi rajoissa ja onko kilpirauhanen suurentunut tai kasvaimia? Minulla oli kilpirauhaskasvaimia jotka näkyi
      fotoniresenanssi hoidossa.Nyt leikattu ja 1 tyrocksiini mg aamuisin.Toinenkin kudos sairas Eli oikea jäljellä.

      • mulla on kilppariarvot normaalit. ainoastaan kalcium arvo noussut.

        kilpparin kasvain löyty ultrassa kun tarpeeksi kauan vinguin ettei kaikki ole kohdallaan kun nukahdan pystyyn.

        leikkaus syksyllä

        • Hyperkalsemia on “top-five” joukossa vajiksenkaltaisten oireiden aiheuttajista. Välimäki viime toukokuussa:”Poissuljettavia ongelmia ovat esimerkiksi B12-vitamiinin puute, keliakia, kortisolin puutos ja suurentunut veren kalsiumpitoisuus.” Lisää mahdollisia englanniksi tässä: http://bit.ly/1QdB0i9

  • Heräsin klo 5. Totta kai normaaliin tapaan join kahvia ja söin aamupalaa, illalla olin vieläpä nauttinut lasillisen punaviiniäkin, koska ei ollut tietoa mistään labrakokeista. Lääkäri käski mennä uusimaan kk sitten tehdyn testin ja sanoi vaan, että ei haittaa kahvit ei mitkään ja jos vaan otetaan ennen klo 12 niin ihan fine. Kello oli 8.30 kun koe otettiin Nyt ottaa oikeasti päähän, koska arvot on varmaan sitten kaikkea muuta kuin mitä pitäisi. Edelliset oli S-TSH 3,7 ja S-T4-V 12… ei lääkitystä.

  • Itseä jäi kyllä vaivaaman juuri tuo kun omat labrani otettiin ennen kello 12.
    ja käsittääkseni myös kilpirauhas-arvot ovat keväisin yleensä myös matalammat kuin muina vuodenaikoina.

  • Täällä kanssa yksi samoista oireista kärsivä. Yllä sinä joka kirjoitit pitkän viestin kerroit olevasi pettynyt yleiseen terveydenhuoltoon, sama täällä!
    Mulla on olemassa kilpirauhasvaiva, thyroksiinia syön, ja sama kun söisin puuta. Itseäni on hoidettu psyyke potilaana vuosia, yli 6 vuotta. En tiedä menenkö enää mielenterveystoimistoon itse tiedän etten ole terve, uskon ainoastaan itseäni enää, en korvienväli hoitajaa tai terveyskeskuslääkäriä. Niin, en tiedä mistä tähän tupsahdin, mutta onko kellekään tuttu lisämunuaisen uupumus? Voisin melkein lyödä vaikka vetoa että minulla on se, oireet ovat niin kovat. Huomenna terveyskeskukseen verikokeisiin, ja sitten marssin yksityiselle kilpirauhaslääkärille. En kiertele enää mietteitäni vaan aijon sanoa suoraan mitä epäilen. Täytyy yrittää jaksaa sielä vähän aikaa, mielessä on pyörinyt pitkään vaikka mitä. En vaan jaksaisi enää näiden oireiden kans. Pahoittelut jos tungen saitillenne, halusin ottaa johokin osaa, kun on niin epätoivoinen olo. Olen kulkenut oireideni kanssa vuosia yleisissä terv.kesk, sokeasti luetaan arvoja papereilta ja tuo T3 arvoon tuntematon siellä. En ole koskaan tajunnut kysyä asiaa, koska en ole ollut itsekään siitä tietoinen kovin kauaa. Puhelimessa yritin jotai hoitajalle sanoa, ei ei, ei sellasta, se näkyy siellä ja siellä jos on ongelmia. Ihan sairasta että oireita ei kuunnella, ja tuijotetaan arvoja! Anteeksi kun riehin täällä, olen vaan niin loppu jo.
    Mutta täytyy alkaa perehtymään lisää asioihin itse, koska terveyden “ammattilaisilta” ei apua saa. KIITOS.

    • Piritalle: Lisämunuaisen uupumuksesta on hyvä tietosivusto osoitteessa http://www.kilpirauhanen.com Samoin minäkin olen pettynyt julkisen sektorin osaamiseen. Aikanaan lisäsin itse T3V:n laboratoriolistaan. Suosittelen endokrinologia, riippumatta asuinpaikkakunnastasi. rT3 on mahdollista vain MDD:n kautta.

  • Lisätäkseni vielä sen että ihmisiä kaikki olemme, myös lääärit. Siitähän on paljon juttua joka paikassa että lääkärit aivopestään koulussa, eikä mitään omaa ajatusta ilmoille saa lennättää, muuten sen on lääkärioppien vastaista. Puuh. Olen niin epätoivoinen että pyydän tuntemattomia rukoilemaan että apua löytyisi. Tuota ketjuakaan en kunnolla pystynyt lukemaan silmäoireiden vuoksi, mutta tuolta alusta hyppäsi sellainen teksti että kannattaa mennä laboratorio-kokeisiin heti herättyä. Aijonkin ottaa neuvosta vaarin.

  • Endokrinologi jolla käyn painotti, että kilpparikokeet tulee ottaa mahdollisimman aikaisin aamulla, mielellään ennen klo 9. Kortisoliverikoe taas vielä aiemmin, koska arvo korkeimmillaan heräämisen jälkeen.

  • Lueskelin tässä kaikkien ongelmat, ja samaltahan ne vaikuttivat kuin omat.

    Mulla kaikki alkoi vuonna 2006 kun sairastui äkillisesti. Mulla oli kuumetta noin 3-4 viikkoa, isontuneet nielurisat (oikeasti näkyivät kuin pallot kaualssa) ja nieluarkuutta. En pystynyt syömään tai liikkumaan kovin paljon. Lääkäri antoi silloin penisilliini kuurin vaikka ei oikein tiennyt mitä mulla oli. Hän epäili Adenoviirusta tai Streptokokkia, mutta se oli virusperäinen niin tuskin Streptoa. Näiden 3 viikon aikana laihduin 15 kiloa, eli olin hyvin heikko ja en jaksanut syödä kovin paljon. Kun sairaus meni ohi, en ajatellut asiaa sen kummempaa.

    Seuraavien parin vuoden aikana nämä 15 kiloa tuli takaisin ja sairastuin melkein joka kuukausi flunssaan tai nuhaan. Samalla mun nielurisat isonivat niin pahaksi että ne koskettivat toisiaan (kissing toncils), leikkauksessa kävin 2009 elokuussa. Minulla oli “määrittelemätön tulehdus” nielurisoissa, syytä en koskaan ymmärtänyt mutta tämä oli alku mun kilpirauhasen vajaatoimintaan.

    Leikkauksen jälkeen kaikki oli ok hetki aikaa, mutta aloin maseentua entistä enemmän ja 12h unet eivät tuntuneet riittävän millään eli jäin pois koulusta ja jätin tehtäviä tekemättä. Minua oikeastaan hävetti mennä kouluun, kun kaikki kyselisivät missä olin ja en tietäisi olleenkaan mitä tehtäviä oli kotiläksyiksi. Olen siis tässä vaiheessa jo 23-vuotias. Masennus ja univelka vain paheentui ja joku lääkäri ehdotti jo toista kertaa että otetaan kilppari kokeet. Ensimmäiset otettiin silloin ennen leikkausta, mutta ne olivat “viitearvojen sisällä” jonkun lääkärin mielestä. Siinä TSH oli joku 4 jos muistan oikein. Toisetkin kokeet näyttivät vieläkin samaa 4-5 arvoa.

    Kun vuosi 2010 alkoi, olin jo luopunut toivosta että sairaus voisi olla syy mun maseentumiseen ja harkitsin koulun psykiatrisen sairaanhoitajalle menoa. Menin vasta työharjoitteluni aikana joka oli syksyllä 2010. Olin nyt voinut huonosti periaatteessa 2-3 vuotta. Olin menossa kotiin junalla töistä kun lääkäri soitti ja sanoi aloittavansa lääkitystä. Ilonkyyneleethän siinä ruuhkajunassa tuli ja kaikki ihmettelivät että mitä toi pillittää. (Jotenkin minusta tuntuu vieläkin että itken helpommin kuin normaalisti)

    Vuosina 2010-2012 kävn joka 3-6kk kokeissä, joissa otettiin vain TSH ja T4V. Lääkitykseni nyt on 1 tab ja 1,5 tab joka toinen päivä (100µg) oloni on huomattavasti parempi kuin 3 vuotta sitten, mutta vasta tämän vuoden aikana olen alkanut tutkia sairauttani enemmän.
    Olen aika varma että mun “määrittelemätön tulehdus” on syy sairauksen alkuun.

    Luin tämän Wikipedian ” http://en.wikipedia.org/wiki/De_Quervain's_thyroiditis ” sivun ja muita englanninkielisiä sivuja joista sain hieman vastauksia. Sitten tuli tämä tieto Lisämunuaisten vajaatoiminnasta.

    http://www.kilpirauhanen.com/tietopankki/lisamunuaisten-uupumus/

    En ole käynyt kokeissa vielä mutta uskon että minulla olisi tämä myös sen perusteella, että mun Lämpötestin (artikkelista löytyy ohjeet) keskiarvo on yli 37 astetta. Olen soittanut terveysasemalle, lääkärinaika on myöhemmin syksyllä. Jos tämä ongelma todetaan, se tarkoittaa sitä, että mun lääkitys on veressä mut eivät imeydy elimiin kovinkaan paljon. Eli tarvitsen kortisoonia jotta mun lisämunuaiset eivät olisi “stressitilassa” ja saisivat levätä hetki!

    Jos uskotte, että teilläkin on jotain samanlaista, ehdotan että luette tota artikkelia!

  • Kilpirauhas-/aineenvaihduntasairaus on erikoislääkärin hoitoa vaativa, terveyskeskuslääkäreitä ei ole koulutettu siihen, sen takia eivät osaa. Mutta kun Helsingissä ainakaan sisätautiosasto ei ota lähetteitä niin ihmiset joutuu käymään yksityisillä endogrinologeilla.
    Pitäis ihan tehdä porukalla kantelu tästä sairauden hoitamatta jättämisestä. Monilla julkisen sektorin aloilla on käytäntö että vasta tietyn määrän valituksien jälkeen harkitaan muutoksia…

  • Minä en kyllä ikinä saa nukuttua montaa tuntia yössä. nytkin ollut hereillä jo ties kuinka kauan ja tässä odottelen labraan lähtöä joka aukeaa 7.45 mietin vaa mitenköhän oikeita arvoja tulee.. mutta minkäs teet kun kärsii univaikeuksista..

  • Kävin puoli vuotta sitten labrakokeissa, tulokset olivat tietenkin kunnossa, ei edes lähelläkään raja-arvoja, vaikka oireita millä mitalla. Nyt ovat oireet pahentuneet varsinkin parin viime kuun aikana. Hiukset lähtee kokonaan päästä tällä menolla ja koko ajan niin kylmä. Varasin nyt sitten lääkärille ajan huomiselle, jos vaikka uudestaan pääsisin labroihin. Ärsyttää kun koko ajan itkettää ja veto poissa. Olen oikeasti niitä erittäin ärsyttäviä ilopillereitä, joka on aina menossa, mutta nykyään haluaisin vain jäädä sänkyyn nukkumaan. Pelkään että huomenna lääkärillä alana vaan parkumaan. Mutta nyt on ainakin työterveyslääkäri ja se voi sitten lähettää erikoislääkärille, jos se suostuu uskomaan, että mulla ei oo kaikki kunnossa.

  • Viikon olen selaillut näitä kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyviä sivuja ja ammentanut kaiken tiedon kunhan vaan muistaisin oikeat sanat sanoa lääkärille että antaisi kokeeksi edes thyroxin lääkityksen.. Ja yksityisellehän se on siis mentävä yleisen puolen lääkäreihin olen saanut pettyä niin karvaasti 7 vuoden ajan kun olen ollut todella huonossa kunnossa.. kaikki kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet täyttyy kohdallani.. mutta helpoin tapa näille lääkäreille on työntää masennus/ahdistus lääkeresepti kouraan vaikka heille kuin koittaa sanoa etten ole masentunut ainoastaan ahdistunut tästä fyysisestä huonosta voinnista joka on kestänyt jo 7 VUOTTA! kuka tahansa normaali ihminen tällaisesta tilanteesta ahdistuu.
    Vuosia sitten olen testeissä käynyt useamminkin kun tulokset välillä heittelivät ja viime kerralla TSH ja T4-V testit otettua sairaanhoitaja ilmoitti että viiterajojen sisällä on eli ei ole vajaatoimintaa.. Turhauttavaa kun olen lukenut että vaikka nuo testit olisivatkin viite arvojen sisäpuolella se ei pois sulje vajaa toimintaa. Pitäisi ottaa myös T3-v ja kilpirauhasen vasta-aineet ja lisämunuaisen stressi testi.
    Onko kellään tietoa pätevästä lääkäristä Oulussa joka oikeasti ottaa potilaan hoidettavaksi oireiden perusteella eikä pelkästään viite arvoja tuijottele? En kohta jaksa enää tämä vointi on jotain järkyttävää.. en toivo samaa kohtaloa kenellekkään mutta valitettavasti meitä suomen huonon terveydenhuollon uhreja on ihan liikaa.

  • Mitenkäs e-pillereiden syönti vaikuttaa testituloksiin? Vai vaikuttaako mitenkään?

    • e-pillerit saattaa lisätä tyroksiinin tarvetta, mutta ei vaikuta tuloksiin suoranaisesti.

  • Vaikuttaako kuukautiset tai kuukautikierron vaihe labra testin tuloksiin?

  • niin ja siis huonostu nukutut unet nostaa arvoja?

  • Ääh. Pää lyö just nyt tyhjää. Mitäs kun noissa kilppariarvoissa on sahaamista molempiin suuntiin? Kävin tänään lääkärillä refluksiin liittyen ja samalla muistin pyytää toukokuiset tulokset (edellinen lääkäri sai mut tuntemaan itseni vain luuloharhaiseksi.)

    Fyysinen olo on vuosia jo ollut väsynyt, psyykkinenkin tila välillä täyttä sontaa ahdistuksen/paniikkikohtausten takia. Mutta eivät ole oireet selittyneet psyykkisen puolen hoidolla.

    TSH on 0.08. Muissa arvoissa sahaamista ei kaiketi tulkinnallisesti yhtä paljon, mutta viitearvojen yli sekä ali mennään muutamassa kohdassa. Muutoinkin oireita on jokunen sekä liika että vajaatoiminnasta.

    Eikai nyt kuitenkaan molempia voi olla?

    • Refluksioireita kannattaa hoitaa ruokavaliolla. Viljat (myös kaura), sokeri ja maitotaloustuotteet pois ruoista, kuuntelet kehoasi ja huomaat selvän eron. Kuituja on syötävä riittävästi, että aineenvaihdunta tehostuisi. Myös veden juomista on tehostettava. Psyllium- ja sokerijuurikaskuitu sekä pellavansiemenrouhe ovat edullisia ja löytyvät tavallisista ruokakaupoista. Valitse luontaisesti gluteenitonta. Kun elimistösi rauhoittuu, et tarvitse mahahappoja laimentavia lääkkeitä, jolloin vatsasi saa tehdä sitä työtä, johon se on tarkoitettu. Soija ja maissi lamaavat kilpirauhasta, älä käytä niitä(kään).

      Ei kilpparisi tervehdy näillä neuvoilla, mutta pääset eroon kooma-väsymyksestäsi, joka aiheuttaa masennuksenkaltaisia oireita (joka on täysin ymmärrettävää) edes hiukan eroon ja jaksat olla kartalla paremmin.

      Täällä lisää luettavaa: http://ollisintegrallife.com/2012/11/15/autoimmuunisairaudet-ja-patofysiologiset-mekanismit-hoito-ravinnolla-seka-stressinhallinnalla/

  • Hei, joitakin täällä saattaisi kiinnostaa tällainen: http://erityisherkat.wix.com/erityisherkat

    Yhdistyksen keskusteluryhmässä oli juttua kilpirauhasen vajaatoiminnasta, ja moni erityisherkkä sanoi kärsineensä tästä, niin päädyin tätä keskustelua lukemaan 🙂

    Jos ihmisellä on lääkäreiden huonosti tuntema sairaus JA on erityisherkkä ihminen (ylivirittyy helposti ulkoisista ärsykkeistä, n. 20 % ihmisistä arvellaan olevan) niin ei kumma jos on tarvetta masennuslääkkeille myös.

    Voimia kaikille!

  • Hei ! Olen itse taiteillut kilirauhas/ lisäm. ongelmien kanssa jo pitkään. Kun tapaan lääkärin, niin mikäli hän ei ota tosissaan pyyntöäni erikoislääkäristä, niin sit mennään tähän:
    Terveydenhuoltolaki 1326/2010 (Finlex)
    Erikoissairaanhoitolaki 1062/1989 (Finlex)
    eli olen jo tovin seurannut eri blokeja ja todennut sen, että Suomen perus terveydenhuollossa alkaa olla kaikki aikalailla pielessä? Minun ja muidenkaan ongelma ei todellakaan ole tässä ” hyvinvointivaltiossa” ettei kunnilla rahaa. Sorry vaan, mutta laki on laki ja mikäli lakia ei noudateta on se juridinen ongelma ja häviäjä on sit kunta.Toinen ongelma perusterveyden huollossa on se, että on kehitetty kaiken maailman omahoitosysteemejä, jossa potilas, anteeksi asiakas itse kattoo esim. labratulokset ja jos ne ovat viitealueella, ei potilasta lääkäri tapaa. Labratulokset ovat AINA vain apuväline. Lääkärin pitää olemassaolevan lain mukaan tavata potilas ja tutkia, keskustella ja verrata labratuloksia olemassa olevaan potilaan kliiniseen olotilaan.Tällä hetkellä rikotaan lakia ja todella räikeästi.Ja lisäksi kun kyseessä on hormonisairaudet, sitä suuremmalla syyllä lääkärin pitää tavata potilas. Suomen terveydenhoito ja huolto on yksityistämisen myötä eriarvoistanut tätä yhteiskuntaa. Terveyskeskukset ovat ylikuormitettuja ja kuntaliitoksia tehdään, mutta yhtään resursseja ei lisätä. Mitä tulee Suomen sairaudenhoitoon ja hormisairauksiin. Suomessa ei jostain syystä tutkita laajemmilla labrakokeilla esim lisämunaista tai kilpirauhasta niinkuin “maailmalla “tehdään. Kun saan itseni kuntoon, niin täältä alkaa sit tulla. Olen valmistellut yli 2 vuotta videoblokiani ( jaksamisen mukaan ) . Aiheina mm. terveyden- ja sairaudenhoito Suomessa. Ja voitte olla varma et sit pistetään kaikki peliin ja olen jo nyt varma että asiat tulee muuttumaan….

  • Kirjoitin tästä jo osan toisaalla, mutta laitanpa vielä tännekin ja vähän lisääkin laboratorionäkemystä, jotta ymmärrätte miksi tiettyjä esivalmisteluja kysytään ja joitakin ei. Sorry, että ei ole näihin lähdettä, nämä asiat ovat laboratorioasiantuntijoilta kuultua.

    TSH alkaa laskea heräämisen jälkeen ja muistaakseni iltapäivällä on n. 30 % matalampi kuin aamulla jonkun tutkimuksen mukaan. Huslabin ohjekirja (päivitetty 3/2013) sanoo kuitenkin näin: “TSH:n pitoisuusvaihtelu aamupäivän aikana on rajallista, joten S-TSH näyte voidaan ottaa polikliinisesti laboratoriossa ennen klo 14 ilman merkittävää vaaraa virhetulkinnasta.”

    Labroissa suositellaan, että kokeissa käydään ennen kymmentä, mutta esimerkiksi yötyöläiselle ei päde ja jos heräilee normaalisti vasta klo 10, voi hyvin käydä laboratoriokokeissa vielä puolen päivän aikaan. HUS:n mukaan siis klo 14 saakka.

    T4-V ei puolestaan ole niinkään herkkä vuorokauden ajoille, mutta jos on lääkitys, niin sen voi mitata luotettavasti vasta neljän tunnin päästä lääkkeen otosta. Suositellaan otettavaksi aamulla ennen lääkkeenottoa.

    Syömättömyyttä labroissa ei velvoiteta hormonikokeisiin, koska tutkimusmenetelmät eivät sitä vaadi eikä näyttöön perustuvaa tietoa ravinnotta olemisesta ole näihin hormoneihin. Kuitenkin elimistöön aina jollain tapaa ravinto vaikuttaa ja yleensä laboratoriokokeiden viitearvot on tehty ravinnotta olleita tutkimalla.
    Lisäksi tyroksiinia syövät ottavat lääkkeensä mielellään tyhjään vatsaa sen imeytymisen vuoksi, ja lääkkeen voi ottaa vasta verikokeiden jälkeen, joten syödäkin kannattaa vasta sen jälkeen.

    Hormoneissa tärkeintä on siis tuo vuorokausirytmi. Joihinkin hormoneihin vaikuttaa naisilla myös kuukautisrytmi.

    Labroissa käydessä pitää myös huomioida, että joskus joillekin on saatettu määrätä hormonikokeiden lisäksi muitakin kokeita, jotka vaativat ehdottoman paastoon ennen tutkimuksia tai muita kellon aikoja.

    Huomioitavaa on, että jokainen henkilö on myös yksilö, jokaisen hormonituotanto ja aineenvaihdunta on omanlaisensa. Yleensä, kun menee laboratoriokokeisiin jonkun jatkuvasti seurattavan arvon takia kannattaa mennä suurin piirtein samassa rytmissä, samoihin kelloaikoihin kuin aikaisemminkin niin arvot ovat paremmin vertailukelpoisia.

    Näihin asioihin siis laboratoriohenkilökunta perustaa tietonsa ja vaatii sen mukaiset esivalmistelut asiakkaalta.

  • Hei! Pahoittelen etukäteen jos ja kun esitän miljoonasti kysyttyjä kysymyksiä, olen lukenut aiheesta paljon mutta nyt en jaksa selata posteja läpi.
    1. Kannattaako kilppariarvot mittauttaa yksityisellä vai julkisella? Ja siis kumpaan ylipäätään mennä valittamaan aiheesta?
    2. Itse olen kärsinyt stressistä aika rajusti ja mietin voisiko kova stressi vetää itseni niin loppuun ja aiheuttaa vajaatoiminnan kaltaiset oireet? Minulla on melko lailla kaikki vajaatoimintaan täsmäävät oireet, ja niitä on jumalattomasti. Olen kuitenkin nuori mies ja olotilani ei todellakaan ole kuten tämän ikäisellä miehellä kuuluisi olla. Asia joka viimeisenä on tilanteessa vituttanut on läski. Harrastan kuntosalia tosissani ja olen koittanut pudottaa rasvaa, mutta mitään ei tapahdu vaikka reilusti ollaan miinuskaloreilla oltu pitkään. Onko kilpparin vajaatoiminnalla yhteyttä testosteronitasoihin? Nekin tuntuvat olevan täysin nollassa kaikkien merkkien perusteella. En ala oireita edes luettelemaan koska niitä on niin paljon.
    Olen miettinyt että stressi tekisi kaiken tämän, mutta alan luovuttamaan sen ajatuksen suhteen, koska tuntuu että nyt on fyysisesti jotain pielessä.
    Kiitos ja kumarrus jos vastauksia saan kanssakärsijöiltä/alan ammattilaisilta

  • Minua kiinnostaisi tietää, miksi tsh arvojen viitearvot ovat hyvinkin vaihtelevat paikkakunnittain jopa?Minun Tsh on asuinpaikkakuntani viitearvoissa juuri ja juuri,mutta luin ja sain tietää, että Helsingin alueella minulla olisi selkeä vajaatoiminta.
    Minulla on ollut lukuisia oireita vajaatoiminnasta jo 2-3 vuotta ja työssäjaksaminen ja perheelämän ja avioliiton hoitamisen ja harrastamisten kanssa jaksaminen tekee todella tiukkaa. Kaikki mahdolliset oireeni ovat nyt pahentuneet 3 kk sisällä. Ja uusiakin oireita tullut. Huomenna meen sovitusti uudestaan kilpparikokeisiin ja ensi viikolla kuulen lekurilta tuomion onko ne viitearvoissa yhä ja mitäs sitten…koetan kyllä vaatia lääkitystä edes kokeille, koska minulla on niin pahat oireet, jotka haittaavat työssä jaksamista, muistamista ja monia muitakin asioita, minulle tärkeimmissä asioissa. Pahimmat oireet ovat jatkuva väsymys, uniongelmat, mivelkivut, painon nousu vaikka elän yhä terveellisemmin ja muistihäiriöt. Jos en saa lääkitystä tk lääkäriltä, pakko kait se on ainakin uhata menevänsä yksityiselle. Pitääpä vaan muistuttaa lekuria oireiden mukaisesta hoidosta. Yksilöitä kun ollaan kuitenkin kaikki.

  • Miten stressi, unirytminmuutokset yms vaikuttaa t4v-arvoon, nousevasti vai laskevasti? Minulla kilpparilääkitys jota nostettiin vain 25mikroa, mutta arvot nousivat tuolla 14.9 –> 19.3. Ennen tuollainen nosto on vaikuttanut todella minimaallisesti. Nyt ihmettelenkin tässä että vaikuttaako tilapäinen unirytmin nurin kääntö+ stressi tuohon arvon huimaan nousuun, vai alkaako lääkitys nyt oikeasti tepsiä?

    • Joskus muutos voi olla iso johtuen jostain yhdistelmävaikutuksesta. esim kevään myötä monella paranee arvot vs. talviaikaan, mikäli vitamiinit on imeytyneet paremmin niin sekin voi vaikuttaa.
      Ja tulee muistaa että liikatoiminnan oireet voi olla samanlaisia kuin vajaatoiminnan oireet,eli jos sinun elimistöösi suhteutettuna arvot onkin jo liian korkealla,se voi selittää oireiden paluun.

      mutta nämä ovat vain esimerkkejä,harvoin näihin selkeää vastausta löytyy.

      ja siis yleensä stressi ja univaje huonontaa t4v arvoa,mutta yksilöllistä tämäkin..

  • Anteeksi tuplapostaus, mutta lisäisin vielä että kilpparioireita on pikemminkin palannut takaisin kuin hävinnyt viimeisimmän lääkkeen noston myötä, mm turvotus. Viitearvot ovat 11-22. Kun lähinnä odotin noita labroja että voisin nostaa lääkitystä lisää, mutta näemmä sitä en ehkä voikkaan tehdä?

  • Hei,

    Osaatteko sanoa melatoniinin vaikutuksesta arvoihin. Jos unet pitäisi olla hyvät, jotta arvot olisi oikein, niin onko parempi nukkua toisen hormoonin avulla? Käsittääkseni melatoniini vaikuttaa myös tyroksiinin erittymiseen. Eli vääristääkö melatoniinin avulla nukuttu hyvä yö tuloksia, olisiko parempi mennä huonosti nukkuneena “luomuna”?

  • Kävin tänään labrassa. Heräsin klo 7 ja olin paikalla ennen 8. Pääsin sisään klo 9.45. Harmistelin viivettä, johon hoitaja kommentoi, että kilpirauhasarvot voi hyvin mitata klo 14 iltapäivään saakka. En viitsiny alkaa väittämään vastaan, hymähdin vain ja menen uudestaan, jos noi ei riitä. Järjestäen menny ainakin sukulaisilla pieleen jo aamupäivän puolella.

    • Hoitaja oli puoliksi oikein, T4V arvon voi mitata myös iltapäivällä. TSH arvoa ei.

  • Sain tänään omat labratulokset:

    T4V 15.4 (10.2 – 21)
    TSH 5.37 (0.4 – 4.5)

    Kokeet otettiin 8:30, mutta 5h päikkäreiden takia heräsin jo 00:30, niin mitenkähän korkea tuo TSH on todellisuudessa ollutkaan =/

    Pelottaa jo valmiiksi lähiviikkojen lääkärikäynti, kun ovat puskeneet aiemminkin mielialalääkkeitä. Nuorempana en osannut yhdistää jatkuvaa väsymystä, alakuloisuutta ja paniikkioireita varjariin, vaan uskoin naiivisti lääkäreitä. Vähemmän yllättäen em. lääkkeistä tuli vaan huonompi olo, kun ei vika tainnutkaan olla päässä. Terapiakin keskeytettiin koska siihen ei nähty syytä.

    • Muina oireina mainittakoon jo vuosia jatkunut painonnousu reilusta liikunnasta huolimatta (+10kg pelkästään tänä vuonna), kiloakaan en ole saanut pois tiukemmallakaan kuurilla, silmien kuivuminen & vuotaminen tuulisella säällä, lihasjäykkyys, vapina, “aivosumu”, muistivaikeudet ja ajatuksen hidastuminen.

    • Kyllä nuo arvot jo kertoo että ovat siellä painonnousun ja masennuksen/paniikkihäiriöiden takana. tiukkana vaan lääkärin kanssa ja vaadit lääkityksen!

  • Hei! Kävin verikokeissa, pääpainona piti olla kilppari. Noh sain verikoe tulokset (työterveyslääkäri) ja niissä ei mitään poikkeavaa, suorastaan hyvät. Olotila vaan kun sanoo muuta.

    Ainoat kilppariin viittaavat mitatut arvot ovat tyroksiini, vapaa 15. En tiedä sitten ovatko Tyreotropiini 2,5 ja Tyreoideaperoksidaasi <35 myös kilppari arvoja.?? Nekin mitattiin ja nekin ok. Eikai tässä ole sama tilanne kuin monilla muilla, arvot näyttävät ok, mutta kilppari huutaa hoosiannaa? Mitä suosittelette jatkoon? KIITOS!

  • Aloin siis ihmettelemään kun mitään T4-V tai TSH -arvoja ei lue ainakaan näiillä nimillä tuloksissani

  • Labroihin valmistautumisesta. Sain alkuvuodesta vihdoin tyroksiini-lääkityksen monen vuoden oireilun jälkeen, ja nyt pitäisi mennä ensimmäisiin kontrollilabroihin. Aamulla syömättä, juomatta, tupakoimatta, lääkkeettä mutta täytyykö paaston alkaa jo kunnolla illasta asti eli se 10-12h? Ennen lääkitystä olen tehnyt niin mutta silloin on otettu muitakin kokeita. Käytän säännöllisesti melatoniinia, vaikuttaako se tuloksiin eli olisiko se parempi jättää edelliseltä illalta pois? Jos hyvät yöunet on tärkeää, pelkään että en saa niitä ilman melatoniinia, joten olisiko parempi mennä mahdollisesti lyhyiksi jääneillä yöunilla vai että on nukkunut melatoniinin avulla riittävät yöunet? Vaikuttaako flunssa arvoihin? Ajattelin odottaa jotta menisi kunnolla ohi ennenkuin menen, mutta ei meinaa mennä ohi millään ja tahtoisin jo mennä jotta saisin nostoa lääkitykseen.

    • älä mene flunssassa labroihin.
      jos otat melatoniinin edellisenä iltana niin ota vähintään 11h ennen labroja, ja mielellään syömättä se 10h..

  • Hei,
    sellaista tässä pohdin että onkohan aamuliikunnalla vaikutusta arvoihin? Olen koittanut etsiä tietoja mutta en ole onnistunut.. Itse omistan koiran ja sen takia sellainen puolen tunnin lenkki on aika pakollinen aamuisin. Esim. aamulla on verikoeaika klo 8, niin herään 6.45, puolen tunnin lenkki, suihku ym ja sitten kokeeseen. Ja ihan kontrollikäynti, t4v ja tsh katsotaan. 15v ollut jo vajaatoiminta mutta enpä ole aiemmin miettinyt tuon liikunnan vaikutusta.

    • Kyllä sillä voi olla vaikutusta. Kokeeseen pitäisi mennä “suoraan sängystä”.

      • Onkohan tietoa mihin suuntaan voi olla vaikutusta? Minulla nimittäin on sellanen tilanne että arvoja pidetään hiukan liikatoiminnan puolella tarkoituksella, koska silloin olo on hyvä. (Endokrinologi on katsonut minun labra-arvot ja ne ovat vain sen verran liikatoiminnan puolella että niin kauan kuin olo on hyvä, ei siitä pitäisi olla mitään haittaa.) Aloin tässä tietenkin pohtimaan että onkohan mahdollisesti tuo aamulenkkeily vaikuttanut sitten arvoihin niin että ne ovat voineet nousta sen verran että vaikuttavat hyviltä aina mitattaessa.. eli periaatteessa jos menisin “suoraan sängystä”, arvot eivät välttämättä olisikaan siellä liikatoiminnan puolella.. Hmm, pitää melkeen koittaa kaivella jostain netin syövereistä tietoa tähän liittyen.

  • Pitääkö olla syömättä 12h vai riittääkö esim. 10h ennen noita kilpirauhastestejä?

    • 10h riittää kyllä, se riittää melkein kaikkii paastokokeisiin.

      • Kilpirauhaskokeisiin ei normaalisti tarvitse ola syömättä eikä juomatta.

        Jos on Thyroxin-lääkitys, niin lääke otetaan vasta labrassa käynnin jälkeen ja jos haluaa varmistaa, että lääke tulee otettua tyhjään vatsaan, on sen vuoksi viisainta jättää aamumurkinat syömättä ja syödä vasta labran ja tabletin oton jälkeen, aikaisintaan noin 15 min. päästä tabletin otosta.

  • Hei olen reilu vuoden kärsinyt kilpirauhasen vajaatoiminta oireista, minulle tehtiin kesällä testit ja nuo arvot olivat Tsh. 3.88 ja T4v oli 14, neuvola täti tulkitsi kokeet ja sanoi että arvot on viiteen sisällä minulla ei ole vajaatoimintaa, samoissa kokeissa myös kolesteroli arvot oli kohollaan mutta oireita on mm. 4 kuukauden aikana lihonut 12 kiloa eikä ne ole hievahtanut minnekään vaikka olen jopa 1 kuukauden paastonnut, hiuksia lähtee tukkoina, ollut selittämättömiä nivel kipuja, väsyttää ja ärsyynnyn helposti. Synnytin lapsen vuosi sitten ja lapsi oli 2 viikkoa yli aikainen, tätä edellisessä raskaudessa oli turvotuksia, olen ollut 3 kertaa raskaana 4 vuoden aikana ja kaikissa raskauksisaa on ollut raskausajan diabetes, kävin yksityisellä ja lääkäri antoi minulle tyroxiini reseptin mutta en ole vielä syönyt valmistetta kun siinä on liivatetta ja vakaumukseni takia en voi sitä syödä onko kilpirauhasen vajaatoimintaan siattomia ja ei eläinperäisiä valmisteita? Haluaisin kysyä että kun tämä kilpirauhasen vajaatoiminta on niin yleistä täällä Suomessa että onko tuolla Tsernobilin räjähdyksellä ollut tähän vajaatoimintaan vaikutusta? Sitähän saastetta on laskeutunut silloin Suomen ylle ja luontoon josta on kulkeutunut myös ravinnon kautta lisää meidän elimistöihin. Siksikö Valtio ja lääkärit välttelee aihetta kun eivät silloin turvanneet kansalaisia jodi valmisteilla etteivät he nyt joutuisi sen takia silmätikuiksi ja syyllisiksi näihin sairauksiin. Vielä tulossa lisää kilpirauhasen vajaatoimintaan vaikuttavaa ydinvoimaa myös meille Suomeen.

    • Onhan sinulla selvät vajaatoiminnan oireet. Katsoin Thyroxin purkin kyljestä, mutta ainakan siinä ei mainita liivatetta. Thyrox on kemiallinen valmiste.

      Eläinperäinen, Armour Thyroid, eli luonnonmukainen kilpirauhasen vajaatoimintalääke puolestaan on valmistettu kuivatusta sian kilpirauhashormoonista. Tätä tuotetta ei saa kuin erityisluvalla.

      • Tarkistin vielä paremmin ja totesin, että Thyroxinissa on tosiaankin liivatetta, kuten lähes kaikkien tabletti tai kapsellimuodossa olevien lääkkeiden ja lisäravinnevalmisteiden (vitamiinilisien) pintakerroksessa.

        Siihen en osaa vastata, onko olemassa kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkettä, jossa ei liivatetta ole.

  • Vaikuttaako krooninen unettomuus kilpitauhasarvoihin ja jos niin miten? Yöunet noin 1-3,5,h yössä.

    • Ainakin kilpirauhashäiriöt voivat vaikuttaa unirytmiin! Usein kuitenkin vajaatoiminnassa niin, että unen tarve lisääntyy. Esim. kymmenenkin tunnin yöunien jälkeen voi olla vetämätön ja väsynyt ja nukkua vielä kolmenkin tunnin päiväunet päälle.
      Ihminen on kuitenkin yksilö, kaikilla ei vajaatoiminnan oireet ilmene juuri samalla tavoin.
      Väsymystä vajaatoiminta kuitenkin yleensä aiheuttaa lähes poikkeuksetta, samoin kuin palelua.

  • Sain tällä viikolla tietää, että keväällä -15 otetussa verenkuvassa ollut tsh-arvo 5,3. Tästä ei kuitenkaan lääkäri ole kertonut mitään, samoisissa tuloksissakin lukee, että kaikki ok. Nyt asia huomattiin ihan eri taholta, että menepäs kipin kapin uusintalabroihin… Suututtaa. Pitkään ollut niin paha olla fyysisesti – unentarve jotain käsittämätöntä, fyysinen jaksaminen ihan olematonta, masennusta, painonnousua, päänahka auki antibioottilitkuista huolimatta yms. Kattelin vajaatoiminnan oireita, 21/35 pystyin realistisesti tunnistamaan osaksi omaa arkeani. Olin järkyttynyt. Aikamoinen sattumusten sarja olisi, jos mitään ei ole.

    Nyt on maanantaille 18.4 aika labraan klo 9.00… Stressaan hirveästi, että jos arvot onkin ok ja lääkäri kuittaa asian sillä – että jään yksin ongelmieni ja oirekirjoni kanssa. Esim. siskoni joutui tappelemaan pitkään, että sai lääkkeen vajaatoimintaan, joka lääkärin mielestä ei ollut “tarpeellinen lääkkeellä hoidettavaksi”…

  • TSH 0.25-2.12 mIU/l – T3v 3.8-7.0 pmol/l – T4v 8.3-18.9 pmol/l
    Nämä viitearvot sai Völzke mitatessaan vain oikeasti tervettä väestöä: http://1.usa.gov/1RWms7T
    .
    Viitearvojen vinksahtaneisuus (vertailuryhmässä ollut piilosairaita) on diagnoosin kakkosongelma.
    YKKÖSONGELMA on että verikokeet saattavat olla näyttämättä vajista: http://bit.ly/1RUrPGD
    Kakkosongelma tietysti vahvistaa ykkösen haittavaikutusta.
    .
    TSH yksin on erityishuono, paljon häiriötekijöitä. Erään potilaanTSH nousi vasta 22 vuoden jälkeen.
    T4v-mittaus vie lähemmäksi tositilannetta, samoin mittaus aamuvarhaisella: http://bit.ly/1PL1fwC
    Jos lääkitystä ei saa, on muutamia huonompia vaihtoehtoja olon korjaamiseksi

  • nykyään saa ottaa omakustanteena verikokeita fimlabista mm kilppariarvon hinnaksi tulee 19,88e ei oo paha hinta ja ei tarvitse odotella lääkäri aikoja

    • Laboratoriossa voi tulla analyysimaksun lisäksi näytteenotto- ja/tai toimistomaksu. Ystävätär käytti joskus Fimlabia, viimeksi Cityterveyttä http://cityterveys.fi/hinnasto/ (esim. näytteenottomaksu 7½e, T4v 8e, T3v 14e)
      .
      Yksityislääkärillä itse maksetut verikokeet voivat säästää rahaakin kun jo yhdellä käynnillä pääsee hoitoon

  • Hei ! Tälle palstalle ei ilmeisesti tarvitse rekisteröityä / liittyä ? Itselläni nyt ajankohtaista tämä vajaatoiminta-asia, kun ensimmäistä kertaa kilppariarvoni (T4-V) oli pudonnut alle viitearvon, ja jännitän onko minulla sentraalinen vajaatoiminta, jonka lääkärikin myönsi mahdolliseksi. P-TSH oli 0.8 (viitearvot 0.4 – 4.5) ja P-T4-V oli 9.7 (viitearvot 10.2 – 21). Työterveyslääkäri lopulta halusi katsoa nämä arvot uudestaan jo 2,5 viikon kuluttua edellisten ottamisesta, ja aikoi laittaa lähetettä eteenpäin, jos arvot pysyvät tuollaisina. Vajaatoimintaan sopivia oireita ollut jo varmaan pari vuosikymmentä jo (!), nyt viimeisimpänä hiustenlähtöä keväästä lähtien (joka ainoalla pesulla lähtee hiuksia), väsymystä, palelua rytmihäiriöitä, hengenahdistusta… Anemiakin todettiin. Sykekin ollut omituisen matala pitkään (usein vain 50), verenpaineet ovat aina olleetkin matalat (mutta eivät nuo sykkeet…).
    Itseäni mietityttää, olisiko nyt pitänyt otattaa muitakin kilpirauhasarvoja kuin nuo 2 ? Kun kysyin siitä, lääkäri sanoi että ei, nuo riittää. Ja sitäkin mietin, että olisiko kannattanut nyt heti lähteä yksityiselle lääkärille selvittämään asiaa ? Toisaalta tämä lääkärini kyllä kuulosti halukkaalta laittamaan lähetteen erikoissairaanhoitoon, mikäli arvot vielä ovat huonot, joten kaipa asiani etenee.
    Ainakin 2-3 krt aiemmin joskus otettu nuita verikoearvoja, ja pikkuhiljaa laskeneet molemmat.
    Sitäkin kyselisin, että löytyykö jostain listaa, jossa olisi eri paikkakuntien hyvät endokrinologit / sisätautilääkärit / kilpirauhassairauksien asiantuntijat ? Kiitoksia jo etukäteen, jos joku viitsii kommentoida tätä.

    • Hei!

      Kommentoin kysymystäsi hyvästä endokrinologista, että Timo Korhosen vastaanotolle en suosittele menemään, mikäli haluat lääkärin, joka välittää ja kuuntelee potilasta.

      Itselläni on todettu kilpirauhasen koepalasta Hashimoton tyreoidiitti vuosi sitten. Sairastan myös anemiaa, jonka syytä ei ole selvitetty. Lisäksi palelen paljon, ruumiinlämpö on 35,6 astetta, hiuksia lähtee tukkukaupalla, ne ovat haperot, kynnet murtuvat, minulla on runsaat kuukautiset, kielessä on kipua jne. Kärsin unihäiriöistä, välillä pystyn nukkumaan yössä muutaman tunnin. Syke on päälle 50 lyöntiä minuutissa. Jne. Kävin Kuopiossa endokrinologi Timo Korhosen vastaanotolla. Häntä en voi kokemani perusteella suositella. Hän oli välinpitämöttömin lääkäri, jonka olen tavannut. Hän sanoi, että koska kilpirauhasarvot ovat viitealueiden sisällä (vapaa tyroksiini on alarajalla), nuo oireeni eivät liity todettuun Hashimoton tyreodiittiin. Eikä minun tutkimistani kannata jatkaa. Olen todella pettynyt hänen toimintaansa, koska kyllä itse tiedän, kun olo ei ole ollut normaali moneen vuoteen. Ja menin lääkäriin saadakseni apua oireisiin ja tietoa esimerkiksi siihen, että liittyykö anemia (ferritiini -arvo 2,9) kilpirauhassairauteen. Mutta apua ei tullut.

  • Ja nyt vasta huomasin, että olisiko minun kannattanut toiseen kohtaan (sinne yleisten keskustelujen joukkoon) laittaa tuo edellinen kommenttini ? Vasta-alkajan sekoilua. 😀

    • Muita kokeita? TPOab ainakin, mielellään T3v. Oma tutkintalinjansa on sitten ravinteet ! Eli tarkistaa että hyvin yleisesti samoja oireita aiheuttavat ferritiini, D-vitamiini ja folaatti ovat viitealueidensa puolivälissä sekä B12 viitealueensa ylärajalla. (Sitten on harvinaisempia tarkistettavia useita.)
      .
      valvira vainoaa osaavia kilpparilääkäreitä, turha kysellä nimiä avoimilla foorumeilla! CFS-lista on vapaasti googlattavissa ja sitä voi tutkiskella.

  • Hei, mulla pyörii tällanen kyssäri päässä ja tarttisin nopeen vastauksen elikkä: Onko panacodilla ja buranalla vaikutusta kilpirauhasen vajaatoiminnan verikokeeseen, joka on mulla ny tänä aamuna ja mun tarvis ottaa särkylääkettä alaselän kipuun ?
    Kiitokset nopeasta avusta 😉

    • ei nyt varmaan ehtinyt vastaus, mutta en kyllä tiedä.
      itse käytän molempia kipuun enkä ole huomannut vaikutusta tuloksiin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *