Tutkimista ja toivoa

Tämä sivusto ei ole pelkkää faktaa varten, sivujen tarkoitus on tuoda julki asioita jotka tuottavat ongelmia kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaville ja herättää keskustelua siitä miten Suomeen saataisiin yhtenäiset viitearvot ja lääkäreille yhtenäinen tieto kilpirauhassairauksista.

Kuka minä olen?

En ole lääkäri, olen itseoppinut oman sairauteni "asiantuntija".

Olen Tiina Peltola, 28-vuotias, neljän lapsen äiti joka juoksi lääkäristä toiselle 2 vuoden ajan. Epäilin kilpirauhasen vajaatoimintaa mutta en saanut edes lähetettä verikokeisiin ennenkö vointini meni niin huonoksi että en jaksanut enään hoitaa lapsiakaan, itkin ja olin "masentunut". Masennus olikin ensimmäinen diagnoosi jonka lääkäreiltä sain. Viimein sain oikean diagnoosin: Autoimmuunityreodiitti.

Tällä hetkellä opettelen elämään ylä- ja alamäkien kanssa ja yritän etsiä lääketasapainoa.

Tykkää Facebookissa!
Suosittele Googlessa!

Mies lääkityksen mittarina

Olen jo aiemmin miettinyt tätä, mutta mielipiteeni on vain vahvistunut viime päivinä.

Mihin helvettiin tarvitsen kalliita laboratoriokokeita kun oma aviomieheni on elävä vajaatoiminta-tunnistaja?

Kun lääkitys on kohdallaan, kaikki menee hyvin. Parisuhde,lastenhoito,työasiat.

Kun lääkitys heittää niin heittää kaikki muukin. Jokainen kuulemani sana ärsyttää,otan sen henkilökohtaisena loukkauksena ilmatilaani kohtaan ja tekee mieli puraista toiselta pää irti. Pelkään että jonain päivänä vielä menen sen rajan yli, en vain ajattele tekeväni vaan teen. Voin vaikka vannoa että suurin osa näitä tunteita kokevat eivät uskalla sanoa ääneen sitä, että väli tekee mieli kuristaa joku?

se on pelottava tunne, kun on siinä ja siinä hillitsetkö itsesi.

Luulisi että lääkärit ottaisivat hieman vakavammin tämän sairauden, koska sen hoitamattomuudella voi olla vakavia vaikutuksia MUIHIN ihmisiin. Paskat siitä jos lääkäri ei sinusta välitä, mutta eikö hän välitä muistakaan?

Ei siitä ole kuin 2 kk aikaa kun vielä kuljin naama nurinpäin joka puolella.Ei huvittanut hymyillä kenellekkään,kaikki ihmiset ärsyttivät ja mutisin itsekseni ÄÄNEEN kuin paskoja kaikki ovat kun tekevät niin ja näin. Alkoholihan vasta potkun saikin aikaan, yksikin poikittainen sana niin sai hillitä itseään ettei painita kadulla. Ehkä tälläinen käytös on normaalia esimerkiksi sarjamurhaajalle, mutta en tiedosta olevani sellainen joten pitäisikö lääkäreiden jo herätä?

Nykyään olen jo ulkopuoliselle suht. hyväntuulinen ja mukava. Kotona edelleen esiintyy hyvin selkeästi ne lääkityksen heitot.

Siksipä olen sitä mieltä että potilaalle tulisi antaa oikeus säätää lääkitystään tietty määrä, säätöjen välissä tulisi käydä kuitenkin laboratoriossa 6vk säädön jälkeen. itse otin viikko sitten 25 mikroa normaalia enemmän tyroksiinia, oloni vain parani. Silloin kokonais annostus oli jo 0,125 mg..

ei kai kukaan oikeasti olisi niin hullu että huvikseen heittelisi lääkityksen määrää? olot on kuitenkin aika epämukavia jos mennään liiallisuuksiin.

2 Responses to Mies lääkityksen mittarina

  • Mä niin tunnistan itseni tuosta tekstistäsi. No alkoholikohta ei päde, en tosin ole aikoihin juonutkaan kuin muutaman. Mutta päivittäin melkein tekee mieli kuristaa joku. Lähinnä lapset 😀 Ja syyttömiähän he siihen kuitenkin ovat. Ehkä tämä tästä vielä, kun lääkitys on kohdillaan. Tuli vaan kertomaan, ettet todellakaan ole ainut 🙂

  • Tää on kyllä ihan totta, joka sana! Mä olen kuin perseeseen ammuttu karhu, jos olen unohtanut ottaa aamulla lääkkeet jne. Mulla vaikuttaa se heti. Mä olen väsynyt ja senkin ajan, mitä jaksaisin kommunikoida isännän kanssa, tuhlaan raivoamiseen. Joskus pysähdyn miettimään, että mitä ihmettä, millainen hirviö musta on tullut. Voin sen kummempia ajattelematta haukkua jonkun aivan lyttyyn, jälkeenpäin harmittaa. Täällä siis vilkuttelee 21-vuotias yhden lapsen äiti, noin 7 vuotta hypotyreoosia takana 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *