Tutkimista ja toivoa

Tämä sivusto ei ole pelkkää faktaa varten, sivujen tarkoitus on tuoda julki asioita jotka tuottavat ongelmia kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaville ja herättää keskustelua siitä miten Suomeen saataisiin yhtenäiset viitearvot ja lääkäreille yhtenäinen tieto kilpirauhassairauksista.

Kuka minä olen?

En ole lääkäri, olen itseoppinut oman sairauteni "asiantuntija".

Olen Tiina Peltola, 28-vuotias, neljän lapsen äiti joka juoksi lääkäristä toiselle 2 vuoden ajan. Epäilin kilpirauhasen vajaatoimintaa mutta en saanut edes lähetettä verikokeisiin ennenkö vointini meni niin huonoksi että en jaksanut enään hoitaa lapsiakaan, itkin ja olin "masentunut". Masennus olikin ensimmäinen diagnoosi jonka lääkäreiltä sain. Viimein sain oikean diagnoosin: Autoimmuunityreodiitti.

Tällä hetkellä opettelen elämään ylä- ja alamäkien kanssa ja yritän etsiä lääketasapainoa.

Tykkää Facebookissa!
Suosittele Googlessa!

Kun syy viimein selvisi.

Kevään 2011 ajan oireet pahenivat, Toukokuussa väsymys kasvoi aivan uusiin mittasuhteisiin ja nukahtelin sohvalle, en meinannut herätä päiväunilta ja yöuneksi ei riittänyt edes 10 tuntia.


Paino alkoi taas nousta, maaliskuu – kesäkuu välissä kerääntyi 4kg, edelleen paino jatkaa nousemista ja ihmisetkin ovat sen huomanneet.

25 asteen helteessäkin tarvitsin paksut sukat ja hupparin päälle jos aurinko meni pilveen.

Mieliala laski kuin lehmän häntä, ei jaksanut kiinnostaa ja halusin vain olla omassa rauhassa.
Tässä kohtaa aloin epäilemään että ehkä olen masentunut. Ei ollut mitään syytä olla niin pahantuulinen ja väsynyt.

Eräänä päivänä ollessani omalääkärin vastaanotolla yhden lapseni korvatarkastuksen vuoksi, päätin että pyydän samalla lähetteen verikokeisiin. Olin jo muutaman kerran maininnut neuvolassa että kilpirauhaskokeet pitäisi ottaa, mutta ei asialle kukaan ollut aiemmin mitään tehnyt. Nyt sain kuitenkin lähetteen, mukana oli hemoglobiini,tulehdusarvot ja kilpirauhaskokeet (TSH ja T4V).Kuitenkin laboratorioihin oli jonoa,sain ajan verikokeeseen vasta 3vk päähän.

Tässä välissä tapahtui radikaali muutos omassa voinnissani, en jaksanut enään tehdä mitään. Makasin sohvalla, olin itkuherkkä koko ajan, en edes reagoinut ympäristööni kun pääkään ei toiminut niinkuin pitäisi. Elin niinkuin sumussa.
Miehelleni alkoi jo olla liikaa käytökseni, hänen vastuulleen jäi lastenhoito, kodinhoito ja työt.
Siispä päätin mennä lääkäriin, en edes ajatellut koko verikokeita,en uskonut sieltä löytyvän mitään. Lääkärin vastaanotolla aloin välittömästi itkeä, en jaksa, masentaa,väsyttää, viimeisen viikon ollut jakso jota en kunnolla edes muista.
Sain siis masennus diagnoosin, masennuslääkkeet ja käskyn mennä psykologin puheille.

Muutama päivä myöhemmin,16.6 kävin verikokeessa. Seuraavana päivänä soitin terveydenhoitajalle ja kyselin tuloksia. Kuulin hänen äänestä että hän ei oikein tiennyt miten pitäisi toimia,melkein hätääntynyt äänensävy kuului kun hän sanoi että TSH on koholla, arvo oli 5,2.
Terveydenhoitaja meni lääkärin puheille,kysymään mitä tehdään.

Ei ollut yllättävä vastaus kun lääkäri sanoi että “Viittaa piilevään kilpirauhasen vajaatoimintaan.Arvo on vain vähän kohollaan. kontrolloidaan elokuussa”

Kerrottuani vanhemmilleni diagnoosista, sain selville että vajaatoiminta on sukurasite molemminpuolin sukua. 4 henkilöä suvussa sairastaa kr vajaatoimintaa.

Päätin siis että en aio hyväksyä lääkärin mielipidettä. Seuraavana maanantaina kävin jälleen lapseni korvan vuoksi lääkärillä ja otin asian puheeksi. Kysyin samalla T4V arvon joka oli 12,3 eli alarajoilla (Viite 11-22). Lääkärin oli sitä mieltä että hoitoa ei tarvita. Ilmoitin että en aio jatkaa masennuslääkkeiden syömistä, uskon vakaasti että kaikki johtuu kilpirauhasesta enkä aio hoitaa väärää sairautta. Hän kysyi että haluanko kokeilla thyroksin lääkitystä, pienellä annostuksella.
No tottakai, enkö juuri sanonut että haluan lääkityksen kr vajaatoimintaan?

Nyt olen siis 2vk syönyt tyroksiinia annostuksella 37,5 mikrogrammaa/vrk (lääkäri määräsi 25 mikrogrammaa), väsymys on helpottanut, mieliala on parempi enkä ärsyynny asioista läheskään niin helposti. Seuraavat verikokeet on 5,5 vk päästä ja tämän jälkeen vaadin asianmukaista hoitoa ja lääkityksen seurantaa.
Syy siihen miksi en aio antaa tuumaakaan periksi, on se että olemme päättäneet että 4:s lapsi saa tulla kun sen aika on. Raskaus lisää tyroksiinin tarvetta ja hoitamaton vajaatoiminta voi aiheuttaa sikiölle mm. neurologisia vaurioita,pienen syntymäpainon ja lisää kohtukuoleman riskiä.

Seuraava agendani on alkaa selvittämään miten terveyskeskuslääkäritkin saisi ajantasalle kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidon, viitearvojen ja lääkityksen aloittamisen suhteen.

One Response to Kun syy viimein selvisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *