Monthly Archives: syyskuu 2011

Loputon kierre

Alan jo pelkäämään että pääseekö tästä väsymyksestä koskaan lopullisesti eroon?

Kolme annosnostoa ja kaksi comebackia…

Tällä viikolla aloin huomaamaan pieniä merkkejä väsymyksen palaamisesta, aamulla herääminen oli vähän vaikeampaa, hetkittäisiä oloja että pitäisi nukkua päiväunet jne. Viimeiset 2 päivää on taas ollut veto aivan pois. Olen aamu 7;stä asti maannut sohvalla, tuskaillut päässäni että pitäisi imuroida,mopata, pyykätä, tiskata ja siivota takapiha, mutta takapuoli ei vaan nouse. Redbullin avulla sain raahattua itseni koneen ääreen, silmät ristissä.

11.10 on seuraavat labrat, eli reilun 2 viikon päästä. Siihen asti pitäisi jotenkin jaksaa kituuttaa eteenpäin.

Kävin torstaina Tk:sta hakemassa tulosteen tämän vuoden labroista, oli muuten mukava yllätys kun huomasin että T4V arvoni eivät todellakaan olleet sitä mitä minulle sanottiin, tai sitten olin kuullut aivan väärin.

Kuten kirjoitin ensimmäisissä blogeissa, kun syy viimein selvisi , luulin ensimmäisen kerran arvon olleen 12,3.  Tulosteesta kuitenkin selvisi sen olleen 13,4.

Voiko ihminen siis kuulla niin väärin? Mikään numero ei ollut sama että olisin edes voinut jotenkin vääntää sen päässäni väärinpäin.

No joka tapauksessa, voitte siis uskoa että olen hieman ihmeissäni että miksi lääkityksestä huolimatta T4V oli tippunut 13,4 -> 12.2 kuudessa viikossa. Voisi siis sanoa että jälleen mielenkiinnolla odotan uusia labratuloksia.

Nettitohtorit

Monella keskustelupalstalla on kiivasta keskustelua kilpirauhasen toimintahäiriöistä, usein alkuperäinen aihe on ollut “paino ei tipu, voiko olla vajaatoimintaa?”.

Tänään minussa heräsi ensimmäisen kerran ärsytys kun luin erästä keskustelua, aiheena oli vajaatoiminta ja joku kysyi “voisiko hänellä olla vajaatoimintaa vaikka arvot ovat hyvät mutta aina välillä väsyttää ja on masennusoireita.Mitään fyysisiä oireita ei ole.”

Tästä mieleeni tuli muutama aiempi keskustelu jossa ihmiset ovat vetäneet herneet nenään kun toinen ihminen on heitellyt ilmaan vajaatoiminta epäilyä jonkun yksittäisen asian perusteella, esim. hiusten katkeilun vuoksi.

Mediakohu on näemmä aiheuttanut myös sen (mitä lääkärit kavahtavat) että ihmiset alkavat yksittäisen oireen perusteella vaatimaan kokeita ja epäilemään itsellään kr. sairautta.
Ja ymmärrän miksi se ärsyttää, meitä on tuhansia joilla on oikeasti oireita ja arvot heittää eikä lääkärit jaksa kuunnella silloinkaan. Jos terveyskeskukset täyttyvät potilaista joiden epäilyille ei ole mitään pohjaa, lääkärien asenne huonontuu entisestään ja tilanne jatkaa alamäkeen luisumista.

Olemme siis pattitilanteessa, Lääkärien ammattitaitoa joudutaan kyseenalaistamaan heidän omien toimien vuoksi mutta potilaiden netti-diagnosointi ruuhkauttaa entisestään terveysasemia.

Pienin askelin


Pikku hiljaa harmaa pilviverho avautuu ja auringonvalo paistaa elämään.

Jokainen päivä on hieman parempi. Jaksan aamulla nousta eikä heräämiseen kulu enään 4 tuntia aikaa. Jaksan tehdä aamutoimet ennen puolta päivää enkä tarvitse enään väkisin päiväunia. Toki ne nukun jos on mahdollisuus, mutta ne eivät ole pakollisia enään.

Kun koira tekee tarpeensa matolle, en saa p*skahalvausta vaan vien maton pesuhuoneeseen pestäväksi.

Continue reading

Ruumiinlämpö toipumisen mittarina

Ruumiinlämpö kertoo paljon lisämunuaisten sekä kilpirauhashormonien tilasta, ja lämpötaulukko on oiva väline tilaa tarkkailtaessa. Se kertoo myös hoidon edistymisestä.
Osoitteessa www.drrind.com löytyy erinomaiset ohjeet lämpöjen mittaukseen ja tulkintaan. Mittaus tehdään kolmesti päivässä mahdollisimman luotettavalla mittarilla. Ensimmäinen mittaus tehdään kolme tuntia heräämisestä, toinen kolme tuntia myöhemmin ja kolmas taas kolmen tunnin kuluttua. Näistä lasketaan päivän keskiarvo, joka merkitään taulukkoon. Taulukko löytyy täältä.
Merkitse taulukkoon päivän mittausten lukumäärä oikean lämmön kohdalle.
Ennen mittausta olisi hyvä olla 20 (tai ainakin muutama) minuttia syömättä, juomatta ja liikkumatta, jotteivät nämä vääristä tulosta.
Tulosten tulkinta. Normaali ruumiinlämpö on noin 37 astetta. Jos päivän keskiarvot heittävät yli kymmenyksellä, tarvitsevat lisämunuaiset tukea.
-Alhainen, mutta tasainen lämpö kertoo siitä, että elimistö tarvitsee lisää kilpirauhashormonia.
-Alhainen ja vaihteleva lämpö kertoo siitä, että elimistö tarvitsee sekä kilpirauhashormonia että kortisonia.
-37 asteen kieppeillä pyörivä, vaihteleva lämpö kertoo siitä, että elimistö tarvitsee ainakin kortisonia.
-Jatkuva, selvästi yli 37 asteen lämpöily kielii lisämunuaisten kriisistä.
-Tasainen 37 asteen lämpö kertoo terveistä lisämunuaisista.
Otathan huomioon että naisilla ovulaatio aiheuttaa noin 4 päivän mittaisen, hetkellisen, lämmön laskemisen Lähde

Continue reading

Laho mikä laho

On tämä dementikon elämä hienoa…

Taas vaihteeksi tänä aamuna muistin että en vieläkään ole ostanut kuopukselle hammasharjaa, vaikka hampaita on ollut suussa jo kolme kuukautta.
Aivosumu ja muistin pätkiminen on siis vahvasti vielä kehissä, mutta sitähän sanotaan että mitä kauemmin on ollut hoitamatta niin sitä kauemmin kestää täysin palautua.
Continue reading